Johanna Hulkko on Nokialla asuva kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja.
TERVETULOA KOTISIVUILLENI!

Näiltä sivuilta voit lukea uusimpia kuulumisiani. Tällä hetkellä kirjoitan lastenkirjasarjaa ja aikuisten romaania. Lisäksi työskentelen kirjoittamisen ohjaajana.

27.8.2021

Geoetsivät ja revontulten salaisuusJee, Geoetsivät ja revontulten salaisuus on ilmestynyt! Uusi kirja ilahduttaa aina. Nokian Uutiset ja Aamulehti tarjosivat tänä vuonna hienon näkymän sarjan tapahtumapaikkoihin Nokialla (juttu on maksumuurin takana).

Pian ilmestyy myös uusi osa Harmaa hakkeri -sarjaan. Aimo, Nico ja Glasier uppoavat yhä syvemmälle salaisuuksien verkkoon. Kirjan myötä myös hakkeri dev0n tekemille upeille verkkosivuille päivitetään pian uutta sisältöä. Sivua kannattaa tutkia tietokoneelta eikä kännykältä, kuten taitavan hakkerin kuuluukin.

Perhettämme kohtasi juuri suru, kun rakas, vanha Korppu-koiramme lähti Kirsikkalaaksoon eli jouduttiin lopettamaan. Kirsikkalaakso on kaunis ja jännittävä paikka Astrid Lindgrenin kirjassa Veljeni Leijonamieli, jonka päähenkilön mukaan koiramme sai aikanaan nimensä. Meidän Korpullamme oli myös äiti nimeltään Patonki ja täti nimeltään Sämpylä. Kirja on edelleen lempikirjani. Se on kaunis, surullinen ja jännittävä seikkailu, joka kannattaa lukea. Nyt se kantaa minulle myös koiraystävämme muistoa.

Rakkaasta lemmikistä luopuminen on surullista. Jos olet joskus kohdannut sen, tiedät, mitä tarkoitan. Mutta itkut on itkettävä ja ikävä kestettävä. Aika ja ympärillä olevat ystävät ja rakkaat onneksi helpottavat näissäkin asioissa.

Hyvää syksynalkua!